Koulutuksesta Salon vahvuus (SSS 2.6.2021)

Professori Kari Enqvist kirjoitti muutama vuosi sitten erinomaisen kolumnin oman aikamme haasteista. Kirjoittajan mukaan länsimaita yhdistää yksi yhteinen ongelma: meiltä puuttuvat suuret unelmat. Asiat, jotka kokisimme tärkeiksi ja joihin voisimme yhdessä sitoutua.   

Valitettavasti tämä samanlainen ilmiö koskettaa niin koko Suomea kuin meidän omaa kaupunkiamme Saloa. Ajatellaanpa vaikka nykyisen valtuuston linjaamia kärkihankkeita. Kuinka monessa niistä halutaan toteuttaa jotakin suurempaa?

Kantatie 52:n rakentamisen edistäminen tai sote-uudistukseen valmistava Salo2021-hanke eivät juuri suuria tunteita herätä. Entäpä sitten maaliin saatu ekovoimala. Kuinka moni meistä on rinta rottingilla kertonut ulkopaikkakuntalaisille ystävilleen ihka uudesta jätteenpolttolaitoksesta? Veikkaanpa, että aika harva.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kärkihankkeet olisivat huonoja. Päinvastoin ne ovat erittäin hyviä. Ongelma on vain siinä, etteivät ne herätä suuria tunteita ja ylpeyttä omasta kaupungistamme.

Mistä sitten löytyisi selkeä ja yksiselitteinen haaste, jonka taakse valtaosa salolaisista haluaisi sitoutua ja jonka toteutumisesta voisimme olla aidosti ylpeitä?

Yksi vastaus tähän voisi olla koulutus ja oppiminen. Salon kaupungin yksi kärkihankkeista on Oppiva Salo -ohjelma, jossa tavoitteena on oppimisen kehittäminen. Mitäpä jos ohjelmalle asetettaisiin vielä suuremmat haasteet, tavoitteena rakentaa Salosta Suomen paras paikka oppia.

Käytännössä tämä voisi tarkoittaa aivan uudenlaista panostusta opetuksen sisältöön. Salossa sitouduttaisiin tarjoamaan opetustunteja selkeästi yli lakisääteisen minimitason, kielivalintojen määrää kasvatettaisiin ja samalla panostettaisiin myös käytännöllisten aineiden tarjontaan.

Lisäksi panostettaisiin yhä useampien koulujen profilointiin. Nykyisten musiikki- ja kieliluokkien lisäksi  koulut voisivat Teijon luontokoulun esimerkin mukaisesti profiloitua erilaisilla painotuksilla. Salon keskustan urheilupuiston yhteyteen sopisi puolestaan erinomaisesti liikuntapainotteinen koulu. Vaihtoehtoja olisi varmasti monia muitakin.

Mitä tällä hankkeella sitten voitaisiin saavuttaa? Varmasti paljon. Ensinnäkin ylpeyttä omasta kaupungista ja toiseksi aivan takuulla valtakunnallista näkyvyyttä. Kolmantena olisi tietysti se kaikkein tärkein, mahdollisimman hyvät koulut salolaisille lapsille ja nuorille.

Kolumnissaan professori Enqvist nostaa esille erinomaisen esimerkin yhteisen unelman merkityksestä koko kansakunnan hengelle. 1960-luvun alussa Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy julisti unelmaksi mennä kuuhun.

Mitä tästä sitten seurasi? Sen lisäksi, että unelma toteutui, koko teollistunut maailma, Suomi mukaan lukien, sai voimakkaan yhteishengen – me pystymme.

Voisiko meidän yhteinen unelmamme olla: Salo – Suomen paras paikka asua ja oppia.

Janne Väistö FT, VTM

kuntavaaliehdokas (kok.) Salo

Päätöksenteko edellyttää realistista tilannekuvaa (SSS 26.3.2021)

Kaupunginvaltuutettu Heikki Tamminen (ps.) selvensi Tätä mieltä -palstalla (SSS 18.3.) ajatuksiaan koulujen lakkautuksista ja niiden perusteluista.

Samalla tuli varsin selväksi kirjoittajan oma näkemys salolaisesta päätöksentekokulttuurista. Tammisen mukaan: ”Koululakkautuksista saatavia säästöjä perustellaan edelleen kuntapäättäjille vajanaisin ja surkuhupaisin laskelmin.”

Täytyy sanoa, että kirjoituksen luettuani mieleen hiipi surkuhupaisen sijaan aivan toisenlainen tunne – surullinen.

Voiko todella olla niin, että osa päättäjistä kokee virkavastuulla tehdyt laskelmat ja itse esitykset surkuhupaisina ja jopa virheellisinä. Mitä ihmettä? Eikö juuri päättäjän velvollisuuksiin kuulu ennen päätöksentekoa vaatia riittäviä laskelmia ja perusteluita, eikä jälkikäteen huudella niiden perään.

Minä luotan Salon virkamiehiin. Siksi on vaikea uskoa väitettä, etteikö niitä ”oikeita” laskelmia pystyttäisi tekemään. Ihminen on sukeltanut meren pohjaan ja lentänyt kuuhun, niin eiköhän hän vielä pysty tekemään laskelman, mitä yhden koulun tai kokonaisen kouluverkon ylläpito maksaa.

Mitä tästä kaikesta voi sitten päätellä? Salolaista päätöksentekoa näyttää leimaavan yksi merkittävä ongelma: yhteisen tilannekuvan puuttuminen.

Meistä jokainen ymmärtää, että ilman yhteistä tilannekuvaa päätöksenteosta ei tule mitään. Jokaisella päättäjällä täytyy olla sama ymmärrys päätösten perusteluista ja niiden seurauksista.

Yhteisen tilannekuvan saavuttaminen vaatii kuitenkin paljon työtä. Asioita on pystyttävä lähestymään monesta eri näkökulmasta. Kaikilla tulee olla ymmärrys laskelmien perusteluista ja päätösten kokonaisvaikutuksista. Ja vielä jokaisen päättäjän tulee selvittää asiat itselleen.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että asioista tulisi olla yhtä mieltä. Itse päätöksentekoon vaikuttavat arvot ja eri intressiryhmien näkemykset. Ja näin tietysti tuleekin olla. Me elämme demokraattisessa Suomessa ja meillä on oikeus olla eri mieltä.

Päättäjien tehtävä on huomioida erilaiset intressit ja sen jälkeen – kompromissien kautta – saada aikaan yhteinen tahtotila ja lopulta nuijia päätökset.

Uskon vakaasti siihen, että kompromissien tekeminen on ainakin askeleen verran helpompaa, kun päätöksenteon pohjana on yhtenäinen ja realistinen tilannekuva.

Tekemällä selvityksiin perustuvia harkittuja päätöksiä luomme kuvan kaupungista, joka ymmärtää rehellisesti nykytilanteen ja tekee resurssit huomioiden tarvittavat ratkaisut.

Harkitut päätökset synnyttävät luottamusta. Ja luottamus on asia, jonka merkitystä ei voi koskaan liikaa korostaa.

Janne Väistö FT, VTM

Salo (kok.)

Vastuu kaupungin taloudesta kuuluu päättäjille (SSS 10.1.2021)

Mikäli koronakriisi ei asiaa muuta, huhtikuussa on edessä kuntavaalit. Valtakunnallisesti vaalien tärkeimmäksi teemaksi on nousemassa yksi asia ylitse muiden: kotikunnan talous ja velkaantuminen.

Tämä käy selväksi Kunnallisalan kehittämissäätiön nykyvaltuutetuille suorittamasta kyselystä, jota myös tämän lehden pääkirjoituksessa (SSS 28.12.) analysoitiin.

Kysymys kaupungin taloudesta koskettaa vahvasti myös meitä salolaisia. Syy tähän on yksinkertainen: konkreettiset toimenpiteet kaupungin talouden tasapainottamiseksi ovat Salossa pitkälti jääneet tekemättä. Tämän tietää jokainen, joka on seurannut paikkakunnan tapahtumia.

Samaan aikaan monien kuntalaisten huulilla on varmasti käynyt kysymys, miksi taloutta ei sitten ole saatu korjattua. Uskaltaisinpa väittää, että vastaus kysymykseen on hyvinkin yksinkertainen.

Selityksen on ehkä parhaiten tiivistänyt Euroopan komission entinen puheenjohtaja Jean-Claude Juncker. Hänen mukaansa päättäjien ongelma on hyvin tiedossa: ”Me kyllä tiedämme, mitä pitäisi tehdä, mutta emme tiedä miten tulisimme uudelleen valituiksi niin tehtyämme”. Tähän ei juurikaan ole lisättävää.

Vaikka edellisessä tiivistyy koko länsimaisen demokratian ongelma, on silti uskallettava kysyä, voiko asialle tehdä jotain. Näkisin, että paras vastalääke Junckerin syndroomaa vastaan löytyy hyvinkin yksinkertaisista asioista.

Tulevaisuuteen katsova politiikka edellyttää kahta asiaa: tosiasioiden tunnustamista ja päättäjien välistä vahvaa yhteistyötä. Nämä ovat valitettavasti kaksi asiaa, jotka salolaisesta päätöksenteosta ovat viime vuosina liian usein puuttuneet.

Halusimme tai emme, kaupungin talouden tasapainottaminen tulee meillä Salossa olemaan tulevan valtuustokauden tärkein tehtävä.

Talouden tasapainottamista ei voi siirtää virkamiesten käsiin. Sitä eivät pysty tekemään vain harvat ja valitut ”ikävät” päättäjät. Eikä sitä ainakaan saa tehdä sosiaalisen median huutoäänestysten perusteella.

Tehtävä kuuluu vaaleissa valituille päättäjille. Päättäjillä on vastuu kaupungin taloudesta.

Janne Väistö VTM, FT

Salo (kok.)

Pidetään päätösvalta kaupungin omissa käsissä (SSS 19.10.2020)

Nyt syksyllä poliittisen keskustelun keskiöön on nousemassa jokavuotiseen tapaan kaupungin seuraavan vuoden talousarvio. Ja mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, kiihkein kädenvääntö tullaan käymään tulevien investointien osalta.

Eikä mikään ihme, sillä niitä on ihan jonoksi asti. Kukonkallion ja Hintan hoivakodit odottavat ratkaisuja, päiväkoteja ja kouluja pitäisi peruskorjata ja vielä tulisi rahaa riittää perusinfran kunnostuksiin. Jo näiden aivan välttämättömien investointien kustannukset nousevat kymmeniin miljooniin euroihin.  

Eikä tässä vielä kaikki. Lauantain lehdestä (SSS 10.10.) saimme lukea Urheilupuistoon kaavaillusta jäähallista. Tämän investoinnin hintalapuksi on arvioitu 5,5 miljoona euroa. Se on iso summa, varsinkin kun muistetaan missä tilanteessa kaupungin talous jo nykytilanteessa on.

Vuoden 2019 tilinpäätöksen mukaan Salon kaupungin taseessa olevat kertyneet alijäämät ovat 3,4 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kaupungin talous on saatava tasapainoon seuraavien vuosien aikana. Mikäli näin ei määräajassa tehdä, käynnistyy valtiovarainministeriön koordinoima arviointimenettely.

Mitä tämä arviointimenettely käytännössä tarkoittaa, ei ole aivan selvää. Yksi asia on kuitenkin varma. Arviointimenettelyn käynnistyessä Salon kaupunki menettää mahdollisuuden päättää itsenäisesti omista asioistaan.

Kumma kyllä, tämä asia ei juuri ole noussut Salossa esille. Siitäkin huolimatta, että vain muutama vuosi sitten taloudenhoidon ongelmat olivat vastaavalla tavalla esillä valtakunnanpolitiikassa. Talouden kanssa painivan Suomen katsottiin olevan ”Kreikan tiellä” ja siten vaarassa joutua Euroopan unionin ns. troikan holhoukseen, kuten euroalueen kriisimaat aikaisemmin. 

Kreikan tie oli kirosana, johon ei missään tapauksessa haluttu joutua. Se olisi ollut lähes tulkoon kansallinen häpeä. Tämä kun edusti leväperäistä julkisen talouden hoitoa: huolimatonta rahan käyttöä, kallista byrokratiaa ja taloustilanteeseen ylimitoitettuja investointeja.

Mutta hetkinen, eikö tämä Kreikan tiellä varoittelu kuulosta liiankin tutulta. Eikö meillä täällä Salossakin olla hyvin samanlaisten ongelmien keskellä. Taloutta ei saada tasapainoon, työryhmissä mietityt rakenteelliset uudistukset ammutaan alas viimeistään valtuustossa ja samaan aikaan vielä suunnitellaan miljoonainvestointeja vapaa-ajanpalveluihin.

Nyt on korkea aika pohtia, miten kaupungin talous saadaan tasapainoon ja mihin meillä on varaa investoida.

Onneksi vielä ei tarvitse heittää kirvestä kaivoon. Meillä Salon kaupungissa on vielä kaikki mahdollisuudet korjata taloutta ja varmistaa, ettei meidän kohtalonamme ole joutua Kreikan tielle – arviointimenettelyn alaiseksi.

Tämä ei kuitenkaan tapahdu itsestään. Se, että Salossa saadaan jatkossakin itsenäisesti päättää kaupungin suunnasta, edellyttää vastuuta kaupungin taloudesta. Tämä tarkoittaa päättäjien vahvaa sitoutumista. Pidetään päätösvalta myös tulevaisuudessa kaupungin omissa käsissä!

Janne Väistö VTM, FT

Salo (kok.)

Nyt tarvitaan vastuullisia päätöksiä (SSS 20.9.2020)

Keväällä alkanut koronakriisi on lyhyessä ajassa muuttanut maailmaa. Vaikka meillä Suomessa sairastuneita on onneksi vain melko pieni joukko, itse kriisi on muokannut meidän jokaisen arkea. Erityisen raskaan taakan ovat saaneet kantaa sairaat ja vanhukset, joille korona-arki on tarkoittanut eristäytymistä ilman normaaleja lähikontakteja.

Inhimillisen kärsimyksen lisäksi koronakriisi on vavisuttanut talouden perusteita. Epävarmuus on kohdannut niin yksityistaloudet, yritykset kuin julkisen sektorin.

Kaiken tämän epävarmuuden keskeltä voi kuitenkin löytää myös jotain positiivista. Kriisi on kiistatta osoittanut sen, että me suomalaiset olemme vastuuntuntoista kansaa. Viranomaisten antamia määräyksiä on noudatettu ja tämä on näkynyt myös koronatartuntojen määrissä. Suomi on – ainakin tähän asti – selvinnyt kriisistä monia muita maita helpommalla. Tästä kiitos kuuluu kansalaisille.

Tätä suomalaisten osoittamaa vastuuntuntoa ajatellen onkin pakko ihmetellä, mitä nykyhallituksessa oikein ajatellaan kansalaisten kyvystä hallita omaa elämäänsä ja ymmärtää taloudellisia realiteetteja.

Mitä pitäisi esimerkiksi ajatella opetusministeri Li Anderssonin (vas.) ajamasta oppivelvollisuusiän nostosta? Siis lakihankkeesta, jossa oppivelvollisuutta pidennettäisiin aina 18 ikävuoteen saakka. Onko todella niin, että nuori suomalainen ei ilman yhteiskunnan holhousta ymmärrä, kuinka elää omaa elämäänsä? 

Sillä eikö oppivelvollisuusiän nosto aivan ilmiselvästi loukkaa ihmisen vapautta? Ajatellaanpa, että peruskoulun päättänyt nuori haluaisi työskennellä vaikkapa vanhempiensa yrityksessä. Tämä ei olisi lakiuudistuksen jälkeen mahdollista, koska hänen olisi pakko mennä koulunpenkille, vaikka lukuhaluja ei olisi ensinkään. Osoittaako tämä yhteiskunnan luottamusta yksilöä kohtaan? Vastaus on ei.

Entäpä sitten pääministeri Sanna Marinin (sd.) esitys kuuden tunnin työpäivästä. Edustaako tämä utopistinen esitys vastuuntuntoista politiikkaa? Uskooko monikaan nykysuomalainen tällaisen esityksen toteutumiseen? Epäilen vahvasti.

Kyllä me vastuuntuntoiset suomalaiset ymmärrämme, ettei nykyisen kriisin keskellä ole aikaa haaveilla työajan lyhentämisestä vaan energia tulee keskittää kysymykseen, kuinka Suomen kilpailukyky ja sitä kautta työpaikat turvataan.

Koronakriisi on konkreettisesti muistuttanut: me suomalaiset olemme vastuuntuntoista kansaa. Kun hätä on todellinen, me ymmärrämme realiteetit ja toimimme yhteisen päämäärän eteen.

Suomen kansa on koronakriisissä osoittanut vastuuntuntonsa. Nyt on niin valtakunnan kuin kuntapäättäjien vuoro. On aika laittaa päätökset tärkeysjärjestykseen.

Janne Väistö VTM, FT

Salo (kok.)

Järkevää taloudenpitoa vai rahan haaskausta? (SSS 28.5.2020)

Kuten kaikki olemme huomanneet, viime aikojen uutistarjonta on pitkälti keskittynyt kahteen asiaan: koronaepidemiaan ja talouteen. Koska lääketieteestä en ymmärrä mitään ja taloudestakin vain pintaraapaisun, omat ajatukseni ovat havukka-ahomaisesti askarrelleet taloudenpidon haasteiden ympärillä.

Mitä on järkevä taloudenpito? Se on varmasti yksinkertaisimmillaan sitä, että tulot ja menot ovat tasapainossa. Toisaalta menot voidaan karkeasti jakaa vielä kahteen osaan: toimintakuluihin ja investointeihin.

Kun puhutaan menoista, nostaisin esille vielä yhden termin: rahan haaskaus. Toisin sanoen, milloin rahankäyttö on järkevää ja milloin siitä tulee haaskausta. Missä rajanveto menee?

Ajatellaanpa, että perheen isä päättää peruskorjata katosta lattiaan pihan perällä sijaitsevan leikkimökin. Mikäli perheen lapset ovat vielä leikki-iässä, remontoinnin voi helposti mieltää järkeväksi investoinniksi. Siitä on iloa vielä vuosia. Mutta. Jos kaikki lapset ovat jo teini-iässä, remontti näyttäytyy – ainakin naapurin mielestä – rahan haaskauksena.

Toinen esimerkki voisi olla seuraava. Äiti keksii ostaa koko viisihenkiselle perheelle joukkoliikenteen kuukausiliput. Mikäli matka on pitkä ja julkisen liikenteen reitit sopivat, hankinta on järkevä. Mutta. Jos sekä lasten koulut että vanhempien työpaikat sijaitsevat kävelymatkan päässä, hankinta on turha. Lippujen osto on rahan haaskausta.

Miten rahan haaskaus olisi sitten ymmärrettävissä suuremmassa mittakaavassa, esimerkiksi Salon kaupungin osalta? Ajatellaanpa vaikka jälkimmäistä esimerkkiä. Onko kaupungin kesäkuussa 2019 aloittama sisäinen linja-autoliikenne kuntalaisia palvelevaa järkevää rahankäyttöä vai onko se verovarojen tuhlausta? Kun riittävän monta kertaa on nähnyt lähes tyhjillään ajavat bussit, tulee väkisinkin mieleen jälkimmäinen vaihtoehto.

Entä jos vielä tarkastellaan ensimmäistä esimerkkiä ja vaihdetaan leikkimökin tilalle kaupungin päiväkoti- ja kouluverkko. Silloin kysymys voisi olla seuraavanlainen. Onko kaupungin kannalta järkevää ylläpitää ja korjata nykyisen laajuista palveluverkkoa, kun samaan aikaan on tiedossa, että lasten määrä tulee Salossa tulevina vuosina  lähes puolittumaan? Onko tämä järkevää taloudenpitoa vaiko rahan haaskausta, en tiedä.

Vaikka kaupungin mittakaavan kuluja ja investointeja ei voi aina täysin samalla logiikalla verrata kotitalouksiin, yksi asia on kuitenkin yhteistä. Kun tulot eivät kata menoja, jotakin on tehtävä. Rahaa ei tule haaskata!

Janne Väistö VTM, FT

Salo (kok.)   

Koulut elinkeinopolitiikan välineenä (SSS 8.1.2020)

Kädenvääntö päiväkoti- ja kouluverkon tulevaisuudesta on käynyt Salossa kuumana jo viikkojen ajan. Samalla myös keskustelussa käytetyt perustelut ovat tulleet tutuiksi yhä useammalle.

Kouluverkon karsimista on vaadittu vetoamalla niin taloudellisiin realiteetteihin kuin lähitulevaisuudessa dramaattisesti laskeviin oppilasmääriin. Nykyisen kouluverkon säilyttämistä taas on puolustettu (kylä)koulujen merkityksellä paikallisille yhteisöille sekä keinona houkutella uusia muuttajia kaupunkiin. Samassa yhteydessä on usein nostettu esille termit: veto- ja pitovoima.

Vaikka edelliset termit tuovat monelle ennemminkin mieleen suksien voitelun kuin perustelut nykyisen kouluverkon säilyttämiseksi, sisältyy tähän yksi huomionarvoinen asia. Kouluverkon säilyttämisen päällimmäisenä argumenttina ovat elinkeinopoliittiset syyt, ei itse koulu ja sen opetussisältö.

Ottamalla hieman historiallista perspektiiviä voidaan nähdä, että esimerkiksi peruskoululain säätämisen yhteydessä 1960-luvun lopulla, koulukeskustelussa olivat esillä aivan toisenlaiset argumentit. Peruskoulua perusteltiin taloudellisten argumenttien sijaan tasa-arvolla. Ja tässä on tärkeää huomata yksi asia, kysymys oli opetuksen sisällön tasa-arvosta, ei kouluverkosta. Yhtenäisellä opetussisällöllä haluttiin turvata kaikille oppilaille samanlaiset mahdollisuudet jatko-opintoihin aina yliopistoon saakka. Ja kuten tiedämme, tässä on onnistuttu enemmän kuin hyvin – suomalainen koulutus on maailman huippuluokkaa!

Tällä hetkellä keskustelu koulun opetussisällöstä puuttuu lähes kokonaan. Sen sijaan tärkeimmäksi on nostettu kouluverkon merkitys kuntien välisenä kilpailutekijänä.

Anteeksi vain, mutta oma näkemykseni on täysin toinen. Mielestäni päiväkotien ja koulujen tehtävänä on yksiselitteisesti varhaiskasvatus ja opetus, ei kunnan elinkeinopolitiikan tukeminen.

Tämä ei tietenkään vie pois sitä tosiasiaa, että Salon vuosia jatkunut väkiluvun lasku on saatava kääntymään. Siksi kaupungin elinkeinopolitiikkaa on tarkasteltava kriittisesti ja kysyttävä, mitä me voimme asian korjaamiseksi tehdä. Miten kaupunki voi vastata tähän haasteeseen?

Ensimmäinen askel muuttotappion kääntämiseksi voisi olla hyvinkin yksinkertainen. Jopa niin yksinkertainen, että sen voi tiivistää kolmeen sanaan. Me tarvitsemme: päätöksiä, päätöksiä ja vielä kerran päätöksiä.

Kuntaliitoksesta kuluneen kymmenen vuoden aikana Salon kaupunki on ajautunut aivan uudenlaiseen tilanteeseen. Nokian alasajon myötä sekä väkiluku että verotulot ovat laskeneet. Tästä huolimatta suuret rakenteelliset ratkaisut on jätetty tekemättä. Miksi? Siksi, ettei ole saatu aikaan konkreettisia päätöksiä.

Uskon vakaasti siihen, että kyky tehdä päätöksiä vaikuttaa enemmän kuin mikään yksittäinen asia myös kaupungin imagoon. Tekemällä selvityksiin perustuvia harkittuja päätöksiä luomme kuvan kaupungista, joka ymmärtää rehellisesti nykytilanteen, katsoo realistisesti tulevaisuuteen ja tekee näiden pohjalta tarvittavat ratkaisut.

Harkitut päätökset synnyttävät luottamusta. Ja luottamus on asia, jota niin nykyiset salolaiset kuin potentiaaliset muuttajat kaupungilta haluavat.

Janne Väistö VTM, FT

Salo (kok.)

Koulusoppa kiehuu Salossa (SSS 20.12.2019)

Salon kaupunginhallituksen asettama oppimisympäristötyöryhmä julkaisi tiistaina 10. joulukuuta kauan odotetutun selvityksensä. Julkistamistilaisuudessa Salon lukiolla tunteet kävivät kuumina, sisältyihän esityksen toimenpidelistaan seitsemän päiväkodin ja viiden koulun lakkauttaminen.

Ja kuten arvata saattoi, sosiaalisessa mediassa koulukeskustelu lähti käyntiin vieläkin kiivaampana. Veikkaanpa, että koulusoppa tulee kiehumaan Salossa vielä kauan ja takuulla kuumana.

Ettei soppa täysin kiehuisi yli kannattaisi ehkä hetkeksi pysähtyä miettimään, mistä tässä kaikessa on oikein kysymys.

Ensinnäkin kannattaisi pohtia, miksi kaupunginhallitus halusi selvitystyöryhmän asettaa. Syy tähän on hyvin yksinkertainen. Syntyvyys Salossa on laskenut niin rajusti, että jo lähitulevaisuudessa lapsien määrä kaupungissa lähes puolittuu.

Tähän taas on aivan välttämätöntä reagoida, kaupungin talous ei yksinkertaisesti kestä nykyistä palveluverkkoa. Aina rajallisten taloudellisten resurssien toisessa vaakakupissa kun on samaan aikaan lisääntyvät sosiaali- ja vanhuspalveluiden kustannukset. Näistäkin kaupungin on huolehdittava.

Valitettavasti kouluverkkokeskustelussa on liian usein ohitettu edellä mainitut kaupungin velvoitteet ja keskitytty vain hyvin rajattuihin kysymyksiin. Mikä on kylien tulevaisuus, jos koulu tai päiväkoti lakkautetaan? Miten lakkautukset vaikuttavat Salon imagoon? Haluaako kukaan enää muuttaa kaupunkiin?

Kysymyksiä on monia ja ne ovat kaikki oikeutettuja. Sen sijaan vastauksissa tuntuu monella menevän puurot ja vellit sekaisin. Tuntuu siltä, että kyläkouluja perustellaan ennemminkin taloudellisilla syillä, jolloin unohtuu se kaikkein tärkein asia – lapset.

Eikö ennemminkin tulisi kysyä, toteutuuko koko ajan laskevien oppilasmäärien kyläkouluissa lapsen etu. Onko lapsen kehityksen kannalta hyväksi, jos kyläkoulusta löytyy vain muutama saman ikäinen oppilas? Toteutuuko koulujen opetussisältö samansisältöisenä, jos yksi lapsi saa opetusta kokonaan samasta ikäluokasta koostuvassa luokassa ja toinen yhdysluokassa, mahdollisesti kolmen eri ikäluokan kanssa?

Perimmäinen kysymys kuitenkin kuuluu, haluammeko säilyttää taloudellisista realiteeteista huolimatta nykyisen laajuisen kouluverkon ja miksi. Jos kysymys on kylien elinvoiman takaamisesta, siihen luulisi olevan muitakin keinoja. Tuskin Teijon ja Mathildedalin alue on noussut valtakunnallisen huomion kohteeksi kyläkoulunsa takia. Selitys löytyy yrittelijäistä ihmisistä ja yhdessä tekemisestä.

Vaikka koulun ja päiväkodin sijainnilla epäilemättä on oma tärkeä merkityksensä, niin eiköhän tärkein syy asuinpaikan valintaan kuitenkin ole koulun sijaan työpaikka. Sinne muutetaan, missä työt ovat. Ei sinne, mistä löytyy houkuttelevin kyläkoulu.

Oppimisympäristöselvitys on valmis ja siitä käyvät ilmi kaikki armottomat talousluvut. Kylmästi mutta kohteliaasti sanottuna, kaupungin talous ei kestä nykyisen laajuista päiväkoti- ja kouluverkkoa.

Kyllä valtaosa meistä kuntalaisista tämän ymmärtää. Nyt on päättäjien aika ottaa lusikka kauniiseen käteen ja tehdä tosiasioihin perustuvia ratkaisuja. Kaikki muu on vastuun pakoilua!

Janne Väistö VTM, FT

Salo (Kok.)

Aika tunnustaa tosiasiat! (SSS 5.10.2019)

Sanonnan mukaan ennustaminen on vaikeaa ja tulevaisuuden ennustaminen erityisen vaikeaa. Tämä on totta. Onneksi Suomesta löytyy Tilastokeskus, jossa ennusteet tehdään tieteellisillä menetelmillä, ja siksi niihin kannattaa ja tulee kiinnittää huomiota.

Maanantaina 30.9. Tilastokeskus julkaisi väestöennusteen, joka on suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksen kannalta huolestuttavaa luettavaa. Syntyvyyden laskiessa Suomen väkiluku lähtee ennusteen mukaan laskuun jo reilun kymmenen vuoden kuluttua. Selkosuomella tämä tarkoittaa sitä, että veronmaksajia ja siten verotuloja on tulevaisuudessa entistä vähemmän.

Salon kaupungin osalta ennuste ei näytä yhtään paremmalta. Muutamassa vuodessa kaupungin väkiluku on laskemassa alle 50 000:n. Syyt ovat samat kuin niin monella muullakin paikkakunnalla Suomessa: alhainen syntyvyys ja poismuutto.

Itse asiassa syntyvyyden lasku on ollut totta Salossa jo kohta kymmenen vuoden vuoden ajan. Esimerkiksi tänä syksynä lähes joka kolmannessa salolaiskoulussa koulutiensä aloitti alle kymmenen ekaluokkalaista. Ja mikäli ennusteet pitävät paikkansa, tulevaisuudessa ekaluokkalaisia on yhä vähemmän.

Totta kai on aiheellista kysyä, onko Tilastokeskuksen väestöennuste ehdoton totuus, johon yksikään kunta ei pysty vaikuttamaan. Ei tietenkään – mutta. Se, miten kehityksen suunta sitten käännetään, on jo toinen juttu.

Valitettavan usein uudistukset ovat niin Salon kuin monien muiden kuntien osalta tarkoittaneet passiivimuotoon kirjattuja tyhjiä sanoja ”suunnitellaan”, ”tarkastellaan”, ”ryhdytään” ilman selkeää konkretiaa.

Tällä hetkellä Salon kaupungin rahakirstu hupenee kuitenkin sitä tahtia, ettei ole aikaa odottaa mitä mahdolliset panostukset tuovat tullessaan. Siksi on täydellistä vastuunpakoilua maalailla kuvia paremmista ajoista ja siirtää näillä verukkeilla rakenteelliset ratkaisut tulevaisuuteen.

Kaupungin rakenteet tulee sopeuttaa nykytilaa ja tutkittujen ennusteiden antamaa kuvaa vasten. Kehitystä kun ei aivan helpolla käännetä.

Nyt kun edessä on niukkuuden jakaminen ja – toivottavasti – palveluverkon karsiminen, päättäjien asema ei ole helppo. Aina löytyy joku, jota päätös ei miellytä.

Tilanteen vakavuudesta ja kuntalaisten kyllästymisestä rakenteellisten uudistusten venymiseen antaa ehkä parhaimman kuvan (SSS 24.8.) Salon kaupungin pääluottamusmiesten ulostulo. Heidän toivomuksensa on selkeä: ”Rakenteellisia muutoksia, eikä jatkuvaa näpertelyä säästöjen kanssa.”

Kiitos ja kumarrus Teille arvon pääluottamusmiehet. Uskon, että moni salolainen jakaa tämän saman kiitoksen ja myös toivomuksen. Nyt on aika tunnustaa tosiasiat ja katsoa totuutta silmiin. Valitettavasti nyt on kipeiden päätösten aika!

Janne Väistö VTM, FT

Salo (kok.)

Populismia vai siltarumpupolitiikkaa? (SSS 29.6.2019)

Salo on hieno kaupunki. Vaikka meillä on koettu yksi Suomen suurimmista rakennemuutoksista, täällä ei ole jääty maailmanlopun tunnelmiin. Työpaikkoja on syntynyt, näistä uusimpana Valmet Automotiven akkutehtaan investointi.

Valitettavasti Nokian alasajossa menetetyt työpaikat ovat kuitenkin näkyneet usean vuoden ajan kaupungin asukasluvun laskuna. Samalla kun väki on vähentynyt, kaupungin verotulot ovat laskeneet. Tämä on asia, johon kaupungin päättäjien on ollut pakko reagoida.

Toki asiaan on tartuttu. Kuluneella valtuustokaudella on laadittu uusi strategia, käynnistetty oppimisympäristöselvitys muista toimenpiteistä puhumattakaan.

Mutta. Kun päätöksenteossa on tullut totuuden hetki, strategiat on valitettavan usein heitetty romukoppaan. Oli sitten kysymys paviljongin paikasta, tonttikampanjasta tai koulu- ja päiväkotipäätöksistä, perustelut ovat löytyneet aivan muualta kuin yhdessä sovituista suunnitelmista. Päätöksentekoa on leimannut takertuminen juuri kyseessä olevaan ratkaisuun, jolloin kokonaisvaltainen näkemys on jäänyt jalkoihin.

Eikä tässä vielä kaikki. Niin sosiaalisesta mediasta kuin lehtien mielipidekirjoituksista olemme saaneet lukea, kuinka päättäjät on jaettu kahteen kastiin. Niihin, jotka pitävät ”kuntalaisten” puolta ja toisiin, joille tärkeintä on yksin kaupungin talous. Toisin sanoen eräänlaisiin konniin ja sankareihin.

Mistä joukosta nämä konnat ja sankarit sitten koostuvat? Koska konnista puhuminen on kovin ikävää, keskitytään kuntalaisten puolta pitäviin sankareihin.

On selvästi nähtävissä, että osaa päättäjistä ohjaa pyrkimys toteuttaa ”kansan tahtoa”. Malli on yksinkertainen: kun kuntalaiset haluavat jotakin, se täytyy toteuttaa, koska se on kansan tahto. Ja mikäli virkamiesvalmistelu – taloudelliset realiteetit – ei kansan tahtoa miellytä, sitä ei kuunnella. Kyseisellä toiminnalla on aivan oma nimensä. Tätä kutsutaan populismiksi.

Koostuvatko ns. sankaripäättäjät sitten yksi populisteista? Uskaltaisinpa väittää, ettei asia ole näin yksinkertainen. Salossa kun on lisäksi nähtävissä päätöksentekoa, jota ohjaa oman puolueen tai yhteisesti sovittujen suunnitelmien sijaan paikallisuus.

Lienee selvää, että päättäjällä on hyvin vaikea olla sulkemassa esimerkiksi  päiväkotia tai koulua alueella, josta tietää omien äänien vaaleissa tulleen. Tämä on ymmärrettävää. Valitettavasti kyseinen politikointi vain tekee kokonaisvaltaisen, laajempiin kokonaisuuksiin perustuvan päätöksenteon kovin vaikeaksi.

Toki oman alueen puolustaminen tuo päättäjälle sankariviitan ja mahdollisesti äänivyöryn seuraavissa vaaleissa. Kysymyksessä kun on myös valtakunnan politiikassa todistettu malli. Tätä kutsutaan siltarumpupolitiikaksi, joskus myös pekkaroinniksi.

Kaupungin visio on kiteytetty lyhyesti: Salo – joka päivä parempi. Visio on lyhyt ja ytimekäs, eikä siitä takuulla puutu haasteita. Yksi asia on kuitenkin varmaa. Tähän päämäärään ei tulla pääsemään, mikäli kaupungin päättäjien enemmistö valitsee populistisen tai siltarumpupolitiikan tien.

Salon visio voi toteutua vain siten, että kaupunkia kehitetään kokonaisvaltaisesti. Tähän sisältyy yksi haaste. Tämä edellyttää myös ns. vaikeita päätöksiä, jotka eivät miellytä kaikkia ja siksi joskus voi saada ”konnan” roolin.

Janne Väistö VTM, FT

Salo (kok.)