Janne Väistö

Kuten kaikki olemme huomanneet, viime aikojen uutistarjonta on pitkälti keskittynyt kahteen asiaan: koronaepidemiaan ja talouteen. Koska lääketieteestä en ymmärrä mitään ja taloudestakin vain pintaraapaisun, omat ajatukseni ovat havukka-ahomaisesti askarrelleet taloudenpidon haasteiden ympärillä.

Mitä on järkevä taloudenpito? Se on varmasti yksinkertaisimmillaan sitä, että tulot ja menot ovat tasapainossa. Toisaalta menot voidaan karkeasti jakaa vielä kahteen osaan: toimintakuluihin ja investointeihin.

Kun puhutaan menoista, nostaisin esille vielä yhden termin: rahan haaskaus. Toisin sanoen, milloin rahankäyttö on järkevää ja milloin siitä tulee haaskausta. Missä rajanveto menee?

Ajatellaanpa, että perheen isä päättää peruskorjata katosta lattiaan pihan perällä sijaitsevan leikkimökin. Mikäli perheen lapset ovat vielä leikki-iässä, remontoinnin voi helposti mieltää järkeväksi investoinniksi. Siitä on iloa vielä vuosia. Mutta. Jos kaikki lapset ovat jo teini-iässä, remontti näyttäytyy – ainakin naapurin mielestä – rahan haaskauksena.

Toinen esimerkki voisi olla seuraava. Äiti keksii ostaa koko viisihenkiselle perheelle joukkoliikenteen kuukausiliput. Mikäli matka on pitkä ja julkisen liikenteen reitit sopivat, hankinta on järkevä. Mutta. Jos sekä lasten koulut että vanhempien työpaikat sijaitsevat kävelymatkan päässä, hankinta on turha. Lippujen osto on rahan haaskausta.

Miten rahan haaskaus olisi sitten ymmärrettävissä suuremmassa mittakaavassa, esimerkiksi Salon kaupungin osalta? Ajatellaanpa vaikka jälkimmäistä esimerkkiä. Onko kaupungin kesäkuussa 2019 aloittama sisäinen linja-autoliikenne kuntalaisia palvelevaa järkevää rahankäyttöä vai onko se verovarojen tuhlausta? Kun riittävän monta kertaa on nähnyt lähes tyhjillään ajavat bussit, tulee väkisinkin mieleen jälkimmäinen vaihtoehto.

Entä jos vielä tarkastellaan ensimmäistä esimerkkiä ja vaihdetaan leikkimökin tilalle kaupungin päiväkoti- ja kouluverkko. Silloin kysymys voisi olla seuraavanlainen. Onko kaupungin kannalta järkevää ylläpitää ja korjata nykyisen laajuista palveluverkkoa, kun samaan aikaan on tiedossa, että lasten määrä tulee Salossa tulevina vuosina  lähes puolittumaan? Onko tämä järkevää taloudenpitoa vaiko rahan haaskausta, en tiedä.

Vaikka kaupungin mittakaavan kuluja ja investointeja ei voi aina täysin samalla logiikalla verrata kotitalouksiin, yksi asia on kuitenkin yhteistä. Kun tulot eivät kata menoja, jotakin on tehtävä. Rahaa ei tule haaskata!

Janne Väistö VTM, FT

Salo (kok.)   

Kädenvääntö päiväkoti- ja kouluverkon tulevaisuudesta on käynyt Salossa kuumana jo viikkojen ajan. Samalla myös keskustelussa käytetyt perustelut ovat tulleet tutuiksi yhä useammalle.

Kouluverkon karsimista on vaadittu vetoamalla niin taloudellisiin realiteetteihin kuin lähitulevaisuudessa dramaattisesti laskeviin oppilasmääriin. Nykyisen kouluverkon säilyttämistä taas on puolustettu (kylä)koulujen merkityksellä paikallisille yhteisöille sekä keinona houkutella uusia muuttajia kaupunkiin. Samassa yhteydessä on usein nostettu esille termit: veto- ja pitovoima.

Vaikka edelliset termit tuovat monelle ennemminkin mieleen suksien voitelun kuin perustelut nykyisen kouluverkon säilyttämiseksi, sisältyy tähän yksi huomionarvoinen asia. Kouluverkon säilyttämisen päällimmäisenä argumenttina ovat elinkeinopoliittiset syyt, ei itse koulu ja sen opetussisältö.

Ottamalla hieman historiallista perspektiiviä voidaan nähdä, että esimerkiksi peruskoululain säätämisen yhteydessä 1960-luvun lopulla, koulukeskustelussa olivat esillä aivan toisenlaiset argumentit. Peruskoulua perusteltiin taloudellisten argumenttien sijaan tasa-arvolla. Ja tässä on tärkeää huomata yksi asia, kysymys oli opetuksen sisällön tasa-arvosta, ei kouluverkosta. Yhtenäisellä opetussisällöllä haluttiin turvata kaikille oppilaille samanlaiset mahdollisuudet jatko-opintoihin aina yliopistoon saakka. Ja kuten tiedämme, tässä on onnistuttu enemmän kuin hyvin – suomalainen koulutus on maailman huippuluokkaa!

Tällä hetkellä keskustelu koulun opetussisällöstä puuttuu lähes kokonaan. Sen sijaan tärkeimmäksi on nostettu kouluverkon merkitys kuntien välisenä kilpailutekijänä.

Anteeksi vain, mutta oma näkemykseni on täysin toinen. Mielestäni päiväkotien ja koulujen tehtävänä on yksiselitteisesti varhaiskasvatus ja opetus, ei kunnan elinkeinopolitiikan tukeminen.

Tämä ei tietenkään vie pois sitä tosiasiaa, että Salon vuosia jatkunut väkiluvun lasku on saatava kääntymään. Siksi kaupungin elinkeinopolitiikkaa on tarkasteltava kriittisesti ja kysyttävä, mitä me voimme asian korjaamiseksi tehdä. Miten kaupunki voi vastata tähän haasteeseen?

Ensimmäinen askel muuttotappion kääntämiseksi voisi olla hyvinkin yksinkertainen. Jopa niin yksinkertainen, että sen voi tiivistää kolmeen sanaan. Me tarvitsemme: päätöksiä, päätöksiä ja vielä kerran päätöksiä.

Kuntaliitoksesta kuluneen kymmenen vuoden aikana Salon kaupunki on ajautunut aivan uudenlaiseen tilanteeseen. Nokian alasajon myötä sekä väkiluku että verotulot ovat laskeneet. Tästä huolimatta suuret rakenteelliset ratkaisut on jätetty tekemättä. Miksi? Siksi, ettei ole saatu aikaan konkreettisia päätöksiä.

Uskon vakaasti siihen, että kyky tehdä päätöksiä vaikuttaa enemmän kuin mikään yksittäinen asia myös kaupungin imagoon. Tekemällä selvityksiin perustuvia harkittuja päätöksiä luomme kuvan kaupungista, joka ymmärtää rehellisesti nykytilanteen, katsoo realistisesti tulevaisuuteen ja tekee näiden pohjalta tarvittavat ratkaisut.

Harkitut päätökset synnyttävät luottamusta. Ja luottamus on asia, jota niin nykyiset salolaiset kuin potentiaaliset muuttajat kaupungilta haluavat.

Janne Väistö VTM, FT

Salo (kok.)

Salon kaupunginhallituksen asettama oppimisympäristötyöryhmä julkaisi tiistaina 10. joulukuuta kauan odotetutun selvityksensä. Julkistamistilaisuudessa Salon lukiolla tunteet kävivät kuumina, sisältyihän esityksen toimenpidelistaan seitsemän päiväkodin ja viiden koulun lakkauttaminen.

Ja kuten arvata saattoi, sosiaalisessa mediassa koulukeskustelu lähti käyntiin vieläkin kiivaampana. Veikkaanpa, että koulusoppa tulee kiehumaan Salossa vielä kauan ja takuulla kuumana.

Ettei soppa täysin kiehuisi yli kannattaisi ehkä hetkeksi pysähtyä miettimään, mistä tässä kaikessa on oikein kysymys.

Ensinnäkin kannattaisi pohtia, miksi kaupunginhallitus halusi selvitystyöryhmän asettaa. Syy tähän on hyvin yksinkertainen. Syntyvyys Salossa on laskenut niin rajusti, että jo lähitulevaisuudessa lapsien määrä kaupungissa lähes puolittuu.

Tähän taas on aivan välttämätöntä reagoida, kaupungin talous ei yksinkertaisesti kestä nykyistä palveluverkkoa. Aina rajallisten taloudellisten resurssien toisessa vaakakupissa kun on samaan aikaan lisääntyvät sosiaali- ja vanhuspalveluiden kustannukset. Näistäkin kaupungin on huolehdittava.

Valitettavasti kouluverkkokeskustelussa on liian usein ohitettu edellä mainitut kaupungin velvoitteet ja keskitytty vain hyvin rajattuihin kysymyksiin. Mikä on kylien tulevaisuus, jos koulu tai päiväkoti lakkautetaan? Miten lakkautukset vaikuttavat Salon imagoon? Haluaako kukaan enää muuttaa kaupunkiin?

Kysymyksiä on monia ja ne ovat kaikki oikeutettuja. Sen sijaan vastauksissa tuntuu monella menevän puurot ja vellit sekaisin. Tuntuu siltä, että kyläkouluja perustellaan ennemminkin taloudellisilla syillä, jolloin unohtuu se kaikkein tärkein asia – lapset.

Eikö ennemminkin tulisi kysyä, toteutuuko koko ajan laskevien oppilasmäärien kyläkouluissa lapsen etu. Onko lapsen kehityksen kannalta hyväksi, jos kyläkoulusta löytyy vain muutama saman ikäinen oppilas? Toteutuuko koulujen opetussisältö samansisältöisenä, jos yksi lapsi saa opetusta kokonaan samasta ikäluokasta koostuvassa luokassa ja toinen yhdysluokassa, mahdollisesti kolmen eri ikäluokan kanssa?

Perimmäinen kysymys kuitenkin kuuluu, haluammeko säilyttää taloudellisista realiteeteista huolimatta nykyisen laajuisen kouluverkon ja miksi. Jos kysymys on kylien elinvoiman takaamisesta, siihen luulisi olevan muitakin keinoja. Tuskin Teijon ja Mathildedalin alue on noussut valtakunnallisen huomion kohteeksi kyläkoulunsa takia. Selitys löytyy yrittelijäistä ihmisistä ja yhdessä tekemisestä.

Vaikka koulun ja päiväkodin sijainnilla epäilemättä on oma tärkeä merkityksensä, niin eiköhän tärkein syy asuinpaikan valintaan kuitenkin ole koulun sijaan työpaikka. Sinne muutetaan, missä työt ovat. Ei sinne, mistä löytyy houkuttelevin kyläkoulu.

Oppimisympäristöselvitys on valmis ja siitä käyvät ilmi kaikki armottomat talousluvut. Kylmästi mutta kohteliaasti sanottuna, kaupungin talous ei kestä nykyisen laajuista päiväkoti- ja kouluverkkoa.

Kyllä valtaosa meistä kuntalaisista tämän ymmärtää. Nyt on päättäjien aika ottaa lusikka kauniiseen käteen ja tehdä tosiasioihin perustuvia ratkaisuja. Kaikki muu on vastuun pakoilua!

Janne Väistö VTM, FT

Salo (Kok.)

Sanonnan mukaan ennustaminen on vaikeaa ja tulevaisuuden ennustaminen erityisen vaikeaa. Tämä on totta. Onneksi Suomesta löytyy Tilastokeskus, jossa ennusteet tehdään tieteellisillä menetelmillä, ja siksi niihin kannattaa ja tulee kiinnittää huomiota.

Maanantaina 30.9. Tilastokeskus julkaisi väestöennusteen, joka on suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksen kannalta huolestuttavaa luettavaa. Syntyvyyden laskiessa Suomen väkiluku lähtee ennusteen mukaan laskuun jo reilun kymmenen vuoden kuluttua. Selkosuomella tämä tarkoittaa sitä, että veronmaksajia ja siten verotuloja on tulevaisuudessa entistä vähemmän.

Salon kaupungin osalta ennuste ei näytä yhtään paremmalta. Muutamassa vuodessa kaupungin väkiluku on laskemassa alle 50 000:n. Syyt ovat samat kuin niin monella muullakin paikkakunnalla Suomessa: alhainen syntyvyys ja poismuutto.

Itse asiassa syntyvyyden lasku on ollut totta Salossa jo kohta kymmenen vuoden vuoden ajan. Esimerkiksi tänä syksynä lähes joka kolmannessa salolaiskoulussa koulutiensä aloitti alle kymmenen ekaluokkalaista. Ja mikäli ennusteet pitävät paikkansa, tulevaisuudessa ekaluokkalaisia on yhä vähemmän.

Totta kai on aiheellista kysyä, onko Tilastokeskuksen väestöennuste ehdoton totuus, johon yksikään kunta ei pysty vaikuttamaan. Ei tietenkään – mutta. Se, miten kehityksen suunta sitten käännetään, on jo toinen juttu.

Valitettavan usein uudistukset ovat niin Salon kuin monien muiden kuntien osalta tarkoittaneet passiivimuotoon kirjattuja tyhjiä sanoja ”suunnitellaan”, ”tarkastellaan”, ”ryhdytään” ilman selkeää konkretiaa.

Tällä hetkellä Salon kaupungin rahakirstu hupenee kuitenkin sitä tahtia, ettei ole aikaa odottaa mitä mahdolliset panostukset tuovat tullessaan. Siksi on täydellistä vastuunpakoilua maalailla kuvia paremmista ajoista ja siirtää näillä verukkeilla rakenteelliset ratkaisut tulevaisuuteen.

Kaupungin rakenteet tulee sopeuttaa nykytilaa ja tutkittujen ennusteiden antamaa kuvaa vasten. Kehitystä kun ei aivan helpolla käännetä.

Nyt kun edessä on niukkuuden jakaminen ja – toivottavasti – palveluverkon karsiminen, päättäjien asema ei ole helppo. Aina löytyy joku, jota päätös ei miellytä.

Tilanteen vakavuudesta ja kuntalaisten kyllästymisestä rakenteellisten uudistusten venymiseen antaa ehkä parhaimman kuvan (SSS 24.8.) Salon kaupungin pääluottamusmiesten ulostulo. Heidän toivomuksensa on selkeä: ”Rakenteellisia muutoksia, eikä jatkuvaa näpertelyä säästöjen kanssa.”

Kiitos ja kumarrus Teille arvon pääluottamusmiehet. Uskon, että moni salolainen jakaa tämän saman kiitoksen ja myös toivomuksen. Nyt on aika tunnustaa tosiasiat ja katsoa totuutta silmiin. Valitettavasti nyt on kipeiden päätösten aika!

Janne Väistö VTM, FT

Salo (kok.)

Salo on hieno kaupunki. Vaikka meillä on koettu yksi Suomen suurimmista rakennemuutoksista, täällä ei ole jääty maailmanlopun tunnelmiin. Työpaikkoja on syntynyt, näistä uusimpana Valmet Automotiven akkutehtaan investointi.

Valitettavasti Nokian alasajossa menetetyt työpaikat ovat kuitenkin näkyneet usean vuoden ajan kaupungin asukasluvun laskuna. Samalla kun väki on vähentynyt, kaupungin verotulot ovat laskeneet. Tämä on asia, johon kaupungin päättäjien on ollut pakko reagoida.

Toki asiaan on tartuttu. Kuluneella valtuustokaudella on laadittu uusi strategia, käynnistetty oppimisympäristöselvitys muista toimenpiteistä puhumattakaan.

Mutta. Kun päätöksenteossa on tullut totuuden hetki, strategiat on valitettavan usein heitetty romukoppaan. Oli sitten kysymys paviljongin paikasta, tonttikampanjasta tai koulu- ja päiväkotipäätöksistä, perustelut ovat löytyneet aivan muualta kuin yhdessä sovituista suunnitelmista. Päätöksentekoa on leimannut takertuminen juuri kyseessä olevaan ratkaisuun, jolloin kokonaisvaltainen näkemys on jäänyt jalkoihin.

Eikä tässä vielä kaikki. Niin sosiaalisesta mediasta kuin lehtien mielipidekirjoituksista olemme saaneet lukea, kuinka päättäjät on jaettu kahteen kastiin. Niihin, jotka pitävät ”kuntalaisten” puolta ja toisiin, joille tärkeintä on yksin kaupungin talous. Toisin sanoen eräänlaisiin konniin ja sankareihin.

Mistä joukosta nämä konnat ja sankarit sitten koostuvat? Koska konnista puhuminen on kovin ikävää, keskitytään kuntalaisten puolta pitäviin sankareihin.

On selvästi nähtävissä, että osaa päättäjistä ohjaa pyrkimys toteuttaa ”kansan tahtoa”. Malli on yksinkertainen: kun kuntalaiset haluavat jotakin, se täytyy toteuttaa, koska se on kansan tahto. Ja mikäli virkamiesvalmistelu – taloudelliset realiteetit – ei kansan tahtoa miellytä, sitä ei kuunnella. Kyseisellä toiminnalla on aivan oma nimensä. Tätä kutsutaan populismiksi.

Koostuvatko ns. sankaripäättäjät sitten yksi populisteista? Uskaltaisinpa väittää, ettei asia ole näin yksinkertainen. Salossa kun on lisäksi nähtävissä päätöksentekoa, jota ohjaa oman puolueen tai yhteisesti sovittujen suunnitelmien sijaan paikallisuus.

Lienee selvää, että päättäjällä on hyvin vaikea olla sulkemassa esimerkiksi  päiväkotia tai koulua alueella, josta tietää omien äänien vaaleissa tulleen. Tämä on ymmärrettävää. Valitettavasti kyseinen politikointi vain tekee kokonaisvaltaisen, laajempiin kokonaisuuksiin perustuvan päätöksenteon kovin vaikeaksi.

Toki oman alueen puolustaminen tuo päättäjälle sankariviitan ja mahdollisesti äänivyöryn seuraavissa vaaleissa. Kysymyksessä kun on myös valtakunnan politiikassa todistettu malli. Tätä kutsutaan siltarumpupolitiikaksi, joskus myös pekkaroinniksi.

Kaupungin visio on kiteytetty lyhyesti: Salo – joka päivä parempi. Visio on lyhyt ja ytimekäs, eikä siitä takuulla puutu haasteita. Yksi asia on kuitenkin varmaa. Tähän päämäärään ei tulla pääsemään, mikäli kaupungin päättäjien enemmistö valitsee populistisen tai siltarumpupolitiikan tien.

Salon visio voi toteutua vain siten, että kaupunkia kehitetään kokonaisvaltaisesti. Tähän sisältyy yksi haaste. Tämä edellyttää myös ns. vaikeita päätöksiä, jotka eivät miellytä kaikkia ja siksi joskus voi saada ”konnan” roolin.

Janne Väistö VTM, FT

Salo (kok.)