Salo on hieno kaupunki. Vaikka meillä on koettu yksi Suomen suurimmista rakennemuutoksista, täällä ei ole jääty maailmanlopun tunnelmiin. Työpaikkoja on syntynyt, näistä uusimpana Valmet Automotiven akkutehtaan investointi.
Valitettavasti Nokian alasajossa menetetyt työpaikat ovat kuitenkin näkyneet usean vuoden ajan kaupungin asukasluvun laskuna. Samalla kun väki on vähentynyt, kaupungin verotulot ovat laskeneet. Tämä on asia, johon kaupungin päättäjien on ollut pakko reagoida.
Toki asiaan on tartuttu. Kuluneella valtuustokaudella on laadittu uusi strategia, käynnistetty oppimisympäristöselvitys muista toimenpiteistä puhumattakaan.
Mutta. Kun päätöksenteossa on tullut totuuden hetki, strategiat on valitettavan usein heitetty romukoppaan. Oli sitten kysymys paviljongin paikasta, tonttikampanjasta tai koulu- ja päiväkotipäätöksistä, perustelut ovat löytyneet aivan muualta kuin yhdessä sovituista suunnitelmista. Päätöksentekoa on leimannut takertuminen juuri kyseessä olevaan ratkaisuun, jolloin kokonaisvaltainen näkemys on jäänyt jalkoihin.
Eikä tässä vielä kaikki. Niin sosiaalisesta mediasta kuin lehtien mielipidekirjoituksista olemme saaneet lukea, kuinka päättäjät on jaettu kahteen kastiin. Niihin, jotka pitävät ”kuntalaisten” puolta ja toisiin, joille tärkeintä on yksin kaupungin talous. Toisin sanoen eräänlaisiin konniin ja sankareihin.
Mistä joukosta nämä konnat ja sankarit sitten koostuvat? Koska konnista puhuminen on kovin ikävää, keskitytään kuntalaisten puolta pitäviin sankareihin.
On selvästi nähtävissä, että osaa päättäjistä ohjaa pyrkimys toteuttaa ”kansan tahtoa”. Malli on yksinkertainen: kun kuntalaiset haluavat jotakin, se täytyy toteuttaa, koska se on kansan tahto. Ja mikäli virkamiesvalmistelu – taloudelliset realiteetit – ei kansan tahtoa miellytä, sitä ei kuunnella. Kyseisellä toiminnalla on aivan oma nimensä. Tätä kutsutaan populismiksi.
Koostuvatko ns. sankaripäättäjät sitten yksi populisteista? Uskaltaisinpa väittää, ettei asia ole näin yksinkertainen. Salossa kun on lisäksi nähtävissä päätöksentekoa, jota ohjaa oman puolueen tai yhteisesti sovittujen suunnitelmien sijaan paikallisuus.
Lienee selvää, että päättäjällä on hyvin vaikea olla sulkemassa esimerkiksi päiväkotia tai koulua alueella, josta tietää omien äänien vaaleissa tulleen. Tämä on ymmärrettävää. Valitettavasti kyseinen politikointi vain tekee kokonaisvaltaisen, laajempiin kokonaisuuksiin perustuvan päätöksenteon kovin vaikeaksi.
Toki oman alueen puolustaminen tuo päättäjälle sankariviitan ja mahdollisesti äänivyöryn seuraavissa vaaleissa. Kysymyksessä kun on myös valtakunnan politiikassa todistettu malli. Tätä kutsutaan siltarumpupolitiikaksi, joskus myös pekkaroinniksi.
Kaupungin visio on kiteytetty lyhyesti: Salo – joka päivä parempi. Visio on lyhyt ja ytimekäs, eikä siitä takuulla puutu haasteita. Yksi asia on kuitenkin varmaa. Tähän päämäärään ei tulla pääsemään, mikäli kaupungin päättäjien enemmistö valitsee populistisen tai siltarumpupolitiikan tien.
Salon visio voi toteutua vain siten, että kaupunkia kehitetään kokonaisvaltaisesti. Tähän sisältyy yksi haaste. Tämä edellyttää myös ns. vaikeita päätöksiä, jotka eivät miellytä kaikkia ja siksi joskus voi saada ”konnan” roolin.
Janne Väistö VTM, FT
Salo (kok.)