Englantilaisen Jane Austenin kuuluisa romaani Järki ja tunteet julkaistiin yli 200 vuotta sitten. Klassikkoromaanin keskiössä ovat yläluokkaisten sisarusten naimahuolet. Kuten arvata saattaa, sisarusten ongelmana on kysymys siitä, millä perusteella tuleva sulhanen tulisi valita: järjellä vaiko tunteella.
Kun kysymyksessä on puolison valinta, lienee selvää, että myös nykyihminen pyöriskelee samanlaisten ongelmien keskellä. Tämä on täysin ymmärrettävää. Sen sijaan on huolestuttavaa, että salolaista poliittista päätöksentekoa näyttävät ohjaavan samat edellä mainitut inhimillisen elämän peruskysymykset – painiskelu järjen ja tunteiden välillä.
Politiikanteon kannalta oleellisia kysymyksiä ovat, tulisiko päätökset tehdä puhtaasti tutkimuksiin ja asiantuntijaperusteluihin perustuvilla faktatiedoilla – järjellä – sekä toisaalta, kuinka ottaa myös huomioon inhimilliset perustelut. Siinäpä se.
Valitettavasti näin 2000-luvun some-aikakaudella jälkimmäiset perustelut – tunteet – ovat yhä suuremmissa määrin ottaneet paikan päätöksenteossa. Eikä siinä vielä kaikki. Nyt näyttää vielä siltä, että tunteisiin vetoavien argumenttien lisäksi on muodostunut käytäntö, jossa asiantuntijoiden tutkimuksiin pohjautuvat, faktapohjaiset perustelut voidaan sivuuttaa olan kohautuksella. Faktojen tilalle ovat tulleet omaan kokemukseen perustuvat argumentit, joita pahimmillaan edustaa näkemys: ”musta nyt vaan tuntuu siltä”. Tällaiset perustelut ovat aivan kestämättömiä päätettäessä yhteisistä asioista ja yhteisistä rahoista!
En todellakaan tarkoita sitä, että poliittisen päätöksenteon tulisi perustua yksin faktoihin. Kyllä päätöksenteossa täytyy ottaa huomioon myös ns. inhimillinen puoli. Mutta se ei saa tarkoittaa yksin tunteita.
Sen sijaan esittäisin, että päätöksenteossa tulisi ottaa enemmän huomioon arvot. Tämä siitä syystä, että arvot auttavat määrittelemään huomattavasti laajemmin ja ehkäpä jollakin tapaa neutraalimmin päätöksenteon erilaisia ulottuvuuksia. Arvot myös ohjaavat päätöksentekoa laajempiin kokonaisuuksiin ja siten oikeudenmukaisempiin valintoihin sen sijaan, että asioita tarkasteltaisiin joka kerta vain yksittäisinä kysymyksinä.
Uskaltaisinkin väittää, että vastuullinen päätöksenteko edellyttää sitä, että siinä yhdistetään faktat ja arvot. Tällöin myös päätökset olisivat paremmin ennakoitavissa, mikä taas lisäisi kuntalaisten luottamusta politiikkaan. Kun sitten yhdistetään faktoihin ja arvoihin perustuvat argumentit, ollaankin jo paljon lähempänä ns. viisaita päätöksiä.
Ja tässä kannattaa vielä muistaa presidentti Paasikiven kuuluisa sitaatti: ”Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.” Tämä ajaton näkemys löytyy kiveen hakattuna presidentin muistomerkistä Helsingistä, ja se kannattaisi kyllä pitää mielessä myös salolaisessa päätöksenteossa.
Janne Väistö VTM (väit.), Salo (kok.)