Internet ja sen keskustelupalstat ovat avanneet meille jokaiselle väylän vapaasti ilmaista mielipiteitä suurelle yleisölle, ja hyvä niin. Näin teoriassa asia kuulostaa demokraattisen päätöksenteon kannalta erinomaiselta. Mutta jo pienikin vilkaisu internetin saloihin osoittaa, että äänessä ovat lähinnä äärikantoja esittävät ihmiset. Toivon mukaan vain pieni, mutta äänekäs suomalainen vähemmistö.
Vai kuinka moni meistä aivan oikeasti, käsi sydämellä, voi yhtyä näihin äärikantoihin: pyrkimykseen sulkea rajat kaikilta ulkomaalaisilta, vaatimukseen ryhtyä syömään yksin luomutuotettua vegaaniravintoa tai taloudellisesti tukemaan romanialaisten löytökoirien pelastamista? Veikkaanpa, että aika harva. Ja silti nämä asiat nousevat jopa valtamediassa esille – äänekäs vähemmistö on onnistunut tavoitteessaan.
Kun pieni äänekäs vähemmistö on saanut oman agendansa näin vahvasti esille, niin mistä sitten löytyy se kansan enemmistön kanta päivän polttaviin kysymyksiin? Sitä kun ei oikein tahdo löytyä eri sivustojen keskustelupalstoilta, enkä oikein jaksa uskoa, että lehden tekstiviestipalstakaan kuvaa tätä. Paikallisen huoltoaseman kantapöydästä päästään jo paljon lähemmäksi.
Moni toki sanoo, että mitään yhteistä suomalaista mielipidettä ei ole, eikä ole koskaan ollutkaan. Itse olen eri mieltä. Kyllä minä ainakin jaksan uskoa, että Suomesta edelleen löytyy melko selkeä, siihen kuuluisaan maalaisjärkeen perustuva näkemys yhteiskunnan peruskysymyksistä.
Tätä ”joukkoa” kuvaa hyvin Yhdysvaltain presidentti Richard Nixonin vaalikampanjassaan lanseeraama erinomainen termi ”hiljainen enemmistö”.
Suomessa tämä hiljainen enemmistö tarkoittanee aivan tavallisia veroja maksavia ja omasta perheestä huolehtivia suomalaisia. Ihmisiä, joita harmittavat suomalaisen elämänmenon ääri-ilmiöt, mutta jotka eivät kuitenkaan ole osoittamassa mieltään turuilla ja toreilla tai kirjoittamassa kiukkuisia kommentteja erilaisille areenoille.
Tämä erilaisista yksilöistä koostuva ihmisjoukko katsoo maailmaa maanpinnan tasolta, mutta yleisesti ottaen näkee paljon kauemmas kuin yhden asian liikkeiden profeetat.
Hiljainen enemmistö ei pidä kaikkia ulkomaalaisia uhkana, sen mielestä kunnon pihvin syönti ei ole synneistä suurin ja uskallanpa vielä väittää, että monien mielestä on kuitenkin tärkeämpää auttaa ihmisiä kulkukoirien sijaan! Tämä on se joukko, jota pitäisi kuunnella enemmän – meidän äänemme tulee ottaa huomioon päätöksenteossa.
Omia mielipiteitä täytyy saada ilmaista, se kuuluu demokratiaan. Todellinen ongelma nousee esille siinä, kun äänekkään vähemmistön ajamat asiat nousevat päätöksenteon tasolle. Muistetaanko silloin laajempi näkökulma? Esimerkiksi kysymys koulujen lakkautuksista kuuluu näihin: jätetäänkö se koulu lakkauttamatta, jonka puolustajien ääni kuuluu kovimmin?
Kunnallisen päätöksenteon tasolla edelliset kysymykset tulevat monta kertaa aivan konkreettisesti esille. Tämä nostaa esille yhden tärkeän asian. Kuntapäättäjiltä vaaditaan yhä laaja-alaisempaa näkemystä päätettävistä asioista. Päätöksenteossa tulisikin asettaa yksi tärkeä kysymys: tehdäänkö päätös äänekkään vähemmistön vaiko hiljaisen enemmistön ehdoilla?
Janne Väistö VTM
Salo