Melko tarkalleen 50 vuotta sitten Helsingin ylioppilasteatterissa seinät raikuivat, kun ensi-iltansa sai ajan eetosta kuvaava musiikkinäytelmä Lapualaisooppera. Samana iltana ratkenneissa eduskuntavaaleissa demarit puolestaan juhlivat vaalivoittoaan. Hieman liioitellen voidaan sanoa, että Lapualaisoopperan tahdissa Suomi kääntyi yhdessä yössä uudelle kurssille – vasemmalle.
Seuraavan neljän vuoden aikana vasemmistoenemmistöinen eduskunta laittoi tuulemaan. Tällöin toteutui monta ennakkoluulotonta uudistusta, joiden jäljet näkyvät vielä tänäkin päivänä. Näkyvimpänä varmastikin peruskoulu-uudistus.
Yhteistä niin tälle kuin monille muillekin päätöksille oli se, että ne tehtiin aivan uudelta pohjalta, ei vain paikkaamalla vanhaa lainsäädäntöä. Tämä oli uudistusten vahvuus!
Toki päätöksenteon taustalla oli myös ajan henki, 1960-luvun ajatus siitä, että ”me” pystymme muuttamaan yhteiskuntaa. Tämän takana seisoi kansan valtaosa. Uudistusten jarrumiehenä taas esiintyi sen aikainen oikeisto. Oikeisto oli tarrautunut vanhoihin normeihin, vaikka yhteiskunta oli syvässä murroksessa.
1970-luvulle tultaessa alkoi lakiuudistusten toimeenpanovaihe. Sitten, kuin vaivihkaa, 80-luvulle tultaessa ongelmat alkoivat kasaantua. Julkinen sektori oli paisunut äärimmilleen, mutta silti uudistukset pysähtyivät. Tämän jälkeiset korjausliikkeet ovat taas olleet kuin lastenlaulun Pikku-Matin auton puhjenneen renkaan korjaus – ”purukumilla me paikkasimme sen”.
Tästä johtuen julkisen sektorin korjaaminen on vielä tänä päivänäkin pitkälti ratkaisematta, niin valtakunnallisesti kuin kunnallisella tasolla. Valistunut arvaukseni on se, että ne tulevat myös jäämään ilman ratkaisua, mikäli ei löydy uskallusta katsoa asioita ”kokonaan” uudella tavalla. Onneksi tällä hallituskaudella alkaa näkyä jo valoa yössä.
Toisaalta samanlaista, kokonaisvaltaista näkemystä tarvitaan myös kunnallisessa päätöksenteossa. Ja tässä kunnat, meillä Salon kaupunki, voisivat osoittaa samanlaista ennakkoluulottomuutta kuin 60-luvun lainsäätäjät. Suunnattaisiin katse ihan oikeasti eteenpäin, eikä vain toistettaisi samaa sävelmää. Tälle on aivan selkeä tarve. Suomi kun on siirtynyt jo kauan aikaa sitten oikealle, mutta silti perusrakenteissa näkyy vahva 60-luvun vasemmistopolitiikan leima.
Ensimmäisenä askeleena voisi olla kaupungin toimenkuvan tarkastelu aivan toisesta perspektiivistä. Tarkoitan sitä, että kaupunkia ei nähtäisi vain eräänlaisena hyvinvointiautomaattina, vaan ennemminkin laadukkaiden palvelujen hankkijana ja koordinoijana – ei missään tapauksessa yksin tuottajana. Tämä tarkoittaisi silloin koko palvelutuotannon uudelleenarviointia.
Mikä sitten estää uudelleenajattelun ja toteutuksen? Niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti jarrumiehen rooli näyttää kääntyneen päälaelleen sitten 60-luvun. Nyt uudistusten säveltä soittaa oikeisto. Vastustajat, ay-liike ja vasemmisto, näyttävät puolestaan jääneen laulamaan samaa vanhaa laulua: purukumilla me paikkasimme sen. Tällä tahdilla niin Suomen kuin Salon laulut on pian laulettu!
Nyt olisikin korkea aika kerätä rohkeutta ja aloittaa kokonaisvaltaiset uudistukset. Niin Pikku-Matin kuin Suomen ongelmien korjaamiseen pitäisi löytää uudet keinot. Ja tähän ei riitä edes pelkkä renkaidenvaihto, tähän tarvitaan kokonaan uusi, kestävä ratkaisu. Vain tämä voi pelastaa Suomen.
Janne Väistö VTM
Salo