Demaripoliitikkojen mielipidekirjoituksia lukiessa ei voi olla törmäämättä kysymykseen, onko nyt pölyjen alta kaivettu esiin vuoden 1903 Forssan ohjelma ja vaatimus 8 tunnin työpäivästä? Ei tosin tällä kertaa työntekijöille, aikuisille, vaan 1-7 vuotiaille lapsille varhaiskasvatuksessa. Vai kuinka muuten voi suhtautua väitteisiin, missä eduskunnan säätämä 20 tunnin varhaiskasvatus ei millään tahdo riittää? Lapsien kun on saatava 8 tunnin ”työpäivä” ja mielellään vielä kunnan järjestämänä? Ei hyvältä näytä!
Aina silloin tällöin nousee julkisuudessa esille asia, jossa niin selkeästi tiivistyy ero ihmisten arvomaailmassa. Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että tämä asia on suhtautuminen lasten varhaiskasvatukseen. Mielipidekirjoituksia ja poliitikkojen kommentteja lukiessa ei jää epäilystäkään siitä, että rajalinjat ovat kaukana toisistaan.
Kuten niin usein keskustelun logiikkaan kuuluu oleellisesti myös se, että argumentoinnissa otetaan käyttöön käsitteitä, joita pidetään – valitettavasti – absoluuttisena totuutena. Tässä tapauksessa ylitse muiden nousee itse termi: varhaiskasvatus. Lukuisissa perusteluissa vedotaan tutkimuksiin, joiden mukaan varhaiskasvatus parantaa oppimistuloksia, on sijoitus lapsen tulevaisuuteen ja niin edelleen. Varmasti näin, mutta ei kuitenkaan koko totuus.
Ensinnäkin voidaan kysyä, mitä varhaiskasvatus oikein sisältää? Onko perhepäivähoito sitä, toteuttaako kunnallinen päivähoito sen parhaiten? En tiedä. Toisaalta voidaan kysyä, minkä ikäisenä varhaiskasvatus olisi aloitettava, jotta tutkimustulokset toteutuisivat prikulleen? Ja päällimmäisenä tietenkin kysymys, kuinka paljon 1–7 vuotias lapsi varhaiskasvatusta viikossa tarvitsee?
Paljon kysymyksiä ilman yhtä oikeaa vastausta. Mutta vielä näidenkin ylle nousee kaksi asiaa. Ensinnäkin, onko todella niin, että tämän päivän Suomessa vastuu oman lapsen kasvatuksesta on perheen sijaan siirtynyt ammattilaisten tehtäväksi, ja mikäli näin, mikä sitten on vanhempien rooli?
Toiseksi, vetoaminen tutkimustuloksiin. Tarkoitan sitä, että mikäli tutkimuksessa todella pystytään osoittamaan suuria eroja varhaiskasvatukseen osallistuneiden ja sitä vaille jääneiden lasten välillä, nousee tästä esille vaikea kysymys. Sillä eikö tämä väittämä toisesta suunnasta tarkasteltuna tarkoita sitä, että ne lapset, jotka ovat kotona tai saavat varhaiskasvatusta ”vain” 20 tuntia viikossa, saavat huonommat eväät tulevaisuutta ajatellen. Kotona vietetty aika kun on poissa lapsen varhaiskasvatuksesta. Anteeksi vain, mutta en kyllä kerta kaikkiaan usko tätä.
Tässä väitteessähän epäsuorasti syyllistetään ne perheet, jotka haluavat viettää aikaa oman lapsen kanssa. Toimivatko siis vanhemmat, jotka ovat esimerkiksi vuorotyössä ja eivät vapaapäivänään viekään lastaan päiväkotiin, väärin lapsen tulevaisuutta kohtaan? Lapsihan jää tällöin vaille varhaiskasvatusta ja ajatellen tutkimustuloksissa esitettyjä väitteitä, mahdollisesti pärjää huonommin tulevaisuudessa. Ei kai sentään. Eiköhän tässä hektisessä maailmassa kaikkein tärkeintä ole viettää aikaa oman lapsen kanssa.
Taidan olla arkkikonservatiivi tai ainakin hyvin vanhanaikainen esittäessäni, että lapsen paras paikka kuitenkin on kotona omien vanhempien kanssa. Varhaiskasvatus on varmasti hyväksi lapsen kehitykselle, mutta se ei saa olla itsetarkoitus. Eikä se ainakaan edellytä Forssan ohjelmajulistuksen 8 tunnin työpäivää. Minkälaiseen tutkimukseen edellinen väite sitten perustuu? Ei yhtään mihinkään. Aivan yksinkertaisesti – sydän sanoo niin.
Janne Väistö VTM
Salo