Mikäli opposition enemmistöä on uskominen, 15. joulukuuta eduskunta teki päätöksen, jonka seurauksena hyvinvointivaltiolta putosi pohja. Tarkoitan tällä päätöstä rajata subjektiivista päivähoito-oikeutta. Äänekkäimpien kommenttien mukaan päätös oli niin lasten oikeuksia kuin tasa-arvoa loukkaava, jopa epäinhimillinen.
Kovia syytöksiä, mutta kuinka tosia, on jo toinen asia.
Kaiken tämän tuomiopäivän julistuksen takana on siis varhaiskasvatuslain muutos, missä kunnille annetaan mahdollisuus päättää, rajataanko oikeus varhaiskasvatukseen 20 tuntiin viikossa, jos vanhemmat eivät ole töissä tai opiskele päätoimisesti. Opposition syytöksiä lukiessa ei voi kuin ihmetellä, kuinka heikolla pohjalla suomalainen hyvinvointiyhteiskunta onkaan ollut. Onko todella niin, että hyvinvointivaltion syöksykierre alkaa, mikäli lapset saavat vain puolipäiväisen hoidon? Vaatiiko lapsen kasvatus kokopäiväisen panoksen yhteiskunnalta?
Näkisin, että vastausta kysymykseen ei tule hakea hallitus–oppositio -linjalta tai edes puoluelinjojen mukaan, vaan arvopohjalta. Tarkastelemalla ihan oikeasti lasten oikeuksia.
Tässä hyvän arvopohjan antaa maailman laajimmin ratifioitu YK:n ihmisoikeussopimus – lapsen oikeuksien sopimus. Sopimuksen 18. artiklassa sanotaan: ”Vanhemmilla on ensisijainen ja yhteinen vastuu lapsen kasvatuksesta ja kehityksestä lapsen edun mukaisesti.” Juuri niin, vastuu on vanhemmilla! Siksi yksilön – vanhempien – tehtäviä ei saa siirtää yhteiskunnan hoidettavaksi.
Kun ylimääräinen kuohunta lakimuutoksen ympäriltä otetaan pois, löytyy Juha Sipilän (kesk.) porvarihallituksen päätöksen takaa sen todellinen ydin. Lakimuutos päivähoito-oikeuden rajoittamiseksi on oikea, koska se perustuu ennen kaikkea suomalaisen enemmistön jakamaan arvopohjaan – uskoon yksilöön.
Kyllä kasvatusvastuu täytyy olla perheillä, ei yhteiskunnalla. Mikä voisi olla pienelle lapselle parempi paikka kuin oma koti?
Totta kai päätöksen takana on myös kysymys rahasta, se on selvää. Tämä koskee myös omaa kaupunkiamme, jossa ei myöskään kieritä liiassa rahassa. Salon kaupungin tuleekin tässä taloudellisessa tilanteessa hyödyntää lakiuudistuksen koko valikoima ja rajata päivähoito-oikeutta. Tähän lakimuutos antaa itse asiassa harvinaisen tilaisuuden, jossa kaikki voittavat.
Ensinnäkin ja tärkein, lapsilla säilyy oikeus puolipäiväiseen varhaiskasvatukseen. Kyllä tämä riittää, eihän ekaluokkalainenkaan istu tämän enempää koulunpenkillä.
Toiseksi kaupunki voittaa palkka- ja mahdollisissa tilakuluissa. Tämä edellyttää toki puolipäivähoidon ohjausta aamu- ja iltapäiväryhmiin.
Kolmanneksi, vanhemmat voittavat, kun kenenkään kukkarolla ei käydä, mitään uusia kuluja ei synny. Samalla vanhemmille jää myös enemmän aikaa viettää oman lapsensa kanssa.
Eihän kenelläkään voi olla mitään tätä vastaan – eihän?
Janne Väistö VTM
Salo