Hyvinvointiyhteiskuntaa on päivitettävä (SSS 5.12.2015)

”Arvon mekin ansaitsemme Suomen maassa suuressa”, kuuluu vähän vanhemmalle polvelle koulussa opittu tuttu laulu. Siinä ”laiho kasvaa kyntäjälle, onni työnsä täyttäjälle”, toisin sanoen onnen ja arvon perusta oli omassa työssä.

Mutta mihin on hukkunut työn tekemisen arvostus, onko sitä vielä samalla tavalla kuin laulun syntyaikaan, lähes 200 vuotta sitten? Kyllä varmasti on, mutta jotakin yhteiskuntaan on tullut, joka hämärtää elämän perusasioiden ymmärtämisen.

Tarkoitan tällä kaikessa hyvässä ja pahassa hyvinvointiyhteiskuntaa. Tämä käy nopeasti selville tämänkin lehden kirjoituksista. SSS:n sivuilta löytyy lukuisia huolestuneita kommentteja suomalaisen hyvinvointivaltion alasajosta. Milloin tämä tapahtuu koulutuksen osalta, milloin terveyspalveluissa. Yksi erityisen mielenkiintoinen on kysymys subjektiivisesta päivähoidosta.

Mikä on sitten hyvinvointivaltion ongelma? Aivan ensimmäiseksi olisi viisasta hetkeksi perehtyä miettimään, miten tähän tilanteeseen on tultu. Hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen takaa löytyy tasa-arvon lisäksi pyrkimys yksinkertaisesti parantaa kansalaisten elinmahdollisuuksia. Terveydenhuollossa ja tulonjakopolitiikassa tähän on hyvin päästykin, ainakin jos näkökulmaa laajennetaan ja tarkastellaan sitä vaikkapa 50 vuoden aikajänteellä. Lisäksi useiden päätösten takana oli parantaa ihmisten työssäkäyntimahdollisuuksia.

Tästä hyvä esimerkki on lasten päivähoitojärjestelmä. Yksi keskeinen perustelu kunnallisen päivähoitojärjestelmän luomisessa oli pyrkimys parantaa vanhempien – naisten – työssäkäyntimahdollisuuksia. Mutta kuten niin monessa tässäkin etuudessa alkuperäinen idea on hämärtynyt. Etuudesta on muodostunut itsestäänselvyys.

Hyvinvointivaltioon luodut etuudet ovat nimenomaan etuisuuksia, ne eivät ole mitään luonnonlain mukaisia itsestäänselvyyksiä, jotka automaattisesti lankeavat kansalaisille. Tämän vuoksi niitä voi ja niitä pitää kehittää ja päivittää tämän päivän yhteiskunnalle sopiviksi. Ja tähän taas tarvitaan rohkeita poliitikkoja sekä vahvaa ja määrätietoista hallitusta. Toivottavasti Juha Sipilän porvarihallitus lunastaa tämän toiveen.

Tarvitaan uskallusta purkaa päätökset, jotka eivät enää edistä hyvinvoinnin tärkeintä asiaa – ihmisten työllistymistä. Juuri tämä on tärkeä osa hyvinvointiyhteiskuntaa. Jokaisen yksittäisen työkykyisen ihmisen taloudellisen toimeentulon tulee perustua ennen kaikkea työhön, tämä on myös yksilön etu. Työmahdollisuuksia ei kuitenkaan paranneta etuuksien lisäämisellä, vaan päinvastoin purkamalla työllistymisen esteitä, kannustinloukkuja.

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on suuri menestystarina. Nyt sitä on kuitenkin päivitettävä ja palattava monessa asiassa juurilleen. Hyvinvointiyhteiskunta ei säily pitämällä sitä itsestäänselvyytenä, se säilyy kehittämällä etuisuuksia työssäoloa kannustavaksi. Toisin sanoen, hyvinvointiyhteiskunnan ”mittari” ei saa olla mahdollisimman laaja tukiverkosto, se pitää olla mahdollisimman monen mahdollisuus työhön. 

Lopuksi nuoremmalle polvelle tiedoksi. Edellä mainitun laulun sanoman voisi varmastikin tiivistää nykysuomeksi: työllä ja yrittämisellä saavutetaan menestys niin yksilölle kuin yhteiskunnalle. Näin sanoma toimii vielä 200 vuoden jälkeenkin!

Janne Väistö, VTM

Salo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *